keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Terveysala ja Kulttuurinen sosiaalityo

Tanaan tutustuimme Terveydenhuoltoalaan seka "Monikulttuuriseen toimintakeskukseen (paivahoito, koulu, kerhot, perheet, nuoret),joka on uusi toimintamalli alueelle, jossa on haasteita."Naita on 3kpl Arnhemissa.




 Ylla olevassa kuvassa on paikka (joita oli joka kerroksessa Monikulttuurisuuskeskuksessa), jossa lapset voivat "selvittaa riitojaan"yhdessa ohjaajan kanssa taulussa olevan mallin mukaisesti. Nain opitaan vuorovaikutustaitoja ristiriitatilanteissa.



Aamupäivänä  siis tutustuimme Kronenburgin yksikön terveysalan opetukseen. Vierailimme mm. Ravitsemuksen opetuksen tunneilla, jossa oli vauvanruoka teema tällä kertaa aiheena. Vierailimme myös ergonomian opetuksen tunneilla sekä eri tason hoitotaitojen harjoitustiloissa ja keskustelimme opiskelijoiden kanssa. Tutustumme myös erikoistumisopintoihin, joita meillä Suomessa ei ole tällä tasolla ollenkaan: doktorsassisten ja apothekhersassistent. 
Aamupäivä oli mielenkiintoinen ja antoisa kaikin puolin.
 
Koska kuvien jakaminen edelleen takkuaa laitamme mita pystymme tanne ilman paria suomalaista kirjainta...
Ohessa kuvia Terveysalan yksikosta. Olimme seuraamassa oppitunteja, harjoittelua ja keskustelimme myos opiskelijoiden kanssa. Kuvia ja asiaa tulee lisaa huomenna.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti